Anna Pakkanen – Valokuvia18.2. 2006 - 19.3. 2006 Päätäni on vaivannut jo pitkään aikaa kysymys todellisen olemassaolosta ja erityisesti kysymys siitä mikä on todellista Lappia. Jokaisella on oma näkemyksensä siitä miltä oikea Lappi näyttää. Jokaiseen mielikuvaan vaikuttavat paitsi omat kokemukset, myös esimerkiksi matkailumainosten kuvamaailma. Pohtiessani tätä ‘aidon Lapin’ ongelmaa tulin siihen lopputulokseen, että päätin yrittää saada valokuvaamalla aikaan ainakin yhden jollain asteella todellisuutta lähentelevän näkemyksen Lapista. Näyttelyn sisältämät kuvat tuskin vastaavat joidenkin ihmisten usein romantisoituja mielikuvia mystisestä pohjoisesta. Mutta mielikuvissa ei olekaan kyse vastaavuudesta todellisuuteen. Mielikuva itsessään ei ole todellisuutta, se on ihmisen henkilökohtainen näkemys todellisuudesta. Absoluuttinen ja objektiivinen todellisuus on jossain ulkopuolella, meidän saavuttamattomissamme. Voimme saavuttaa väritetyn todellisuuden mielikuvissamme. Mystinen Lappi on tottakin todempi jokaisen ihmisen omissa ajatuksissa. Erilaisilla mittalaitteilla eri puolilta lääniä sitä on turha etsiä. Jotkut mielikuvat voivat kuitenkin olla lähempänä oletettua todellisuutta kuin toiset. Olen tätä näyttelyä tehdessäni yrittänyt välttää kaikki mahdolliset omat ja muiden stereotypiat ja kuvannut lappilaisia taloja avoimin mielin ja sellaisina kun ne ovat. Objektiivisuuteen pyrkiessäni laadin kuvaamista varten viisi erilaista talokategoriaa (kategoriat käyvät ilmi näyttelyssä olevista mustavalkoisista kuvista), jotta saisin kaikenlaiset talot edustetuksi. Yritin kuvata jokaista kategoriaa suunnilleen sen verran kun siihen kuuluvia taloja on Lapissa. |
|
Kummigalleria




