Rantagalleria

Harri Pälviranta – Hakatut

28.2. 2009 - 8.4. 2009

Avoinna ma-su klo 10-20

HAKATUT – kuvia pahoinpitelyn uhreista

Pahoinpitelyt kaduilla ja kodeissa ovat osa suomalaista arkea, joka viikonloppuyö joku piestään verille asti. Monet meistä tuntevat jonkun ihmisen, jolla on omakohtaisia kokemuksia pahoinpitelystä. Vähintään olemme tietoisia yksilöön kohdistuvista väkivallanteoista, saammehan lukea niistä mm. päivän lehdistä.

Väkivaltaa kokeneet ihmiset ovat läsnä puheessa ja teksteissä – vaikkeivat niissäkään mitenkään suoraviivaisesti, laajasti ja rehellisesti – mutta kuvissa heitä näkee harvemmin. Käsityksemme väkivallantekojen jäljistä perustuvatkin pitkälti median, lähinnä television ja elokuvien väkivaltakuviin. Arjessa väkivallanteot ja niiden jäljet ovat kuitenkin elokuvien tapahtumista eroavia.

HAKATUT-projektissani olen kuvannut pahoinpitelyn kohteeksi joutuneita tavallisia ihmisiä. Olen tehnyt piestyistä ihmisistä suoria henkilökuvia – sellaisia, joissa pahoinpitelyn fyysisesti näkyvät jäljet saavat pääosan. Olen kuvannut ihmisiä ja heidän vammojaan niin tuoreeltaan kuin vain suinkin on mahdollista, siis kaduilla heti nujakkatilanteen jälkeen.

Konkreettisesti olen lähestynyt väkivallan uhreja pääasiassa siten, että olen tominut yhteistyössä Turun poliisin kanssa. Poliisin myötävaikutuksella minulla on ollut mahdollisuus saada tietooni tapahtuneita väkivallantekoja ja liikkuessani poliisipartioiden matkassa viikonloppuöisin olen päässyt väkivaltatilanteisiin tuoreeltaan. Toisaalta olen halunnut kuvata väkivallan tilanteita myös impulsiivisemmin ilman, että paikalla olisi viranomaistahoja. Niinpä olen liikkunut kaupungilla myös perinteisen katukuvaajan tavoin – yksin, etsien ja odotellen.

Visuaalisesti kuvat liittyvät rikospaikkakuvien ja sosiaalisen dokumentarismin perinteeseen, taiteellisella perspektiivillä tuorestettuna. Ilmaisuvälineekseni olen valinnut rullafilmikoon kameran. Ison kamera- ja kuvakoon myötä en kuitenkaan ole voinut toimia aivan huomaamattoman snapshot-kuvaajan tavoin vaan työskentelyni on ollut hidasta ja viipyvää ja kuvattavillekin ilmeistä. Minulla on heiltä myös suostumus kuvaamiselleni.

Vaikka suomalaisessa valokuvataiteessa on käsitelty kotiväkivallan uhreja ja seurauksia muutamaan otteeseen, laajemmin yksilöön kohdistuvan väkivallan ja pahoinpitelyiden kuvallistaminen puuttuu. Työlläni haluan tehdä näkyväksi ilmiötä, joka on äärinegatiivinen ja johon sellaisena toivoisin muutosta. Mielestäni yksilöön kohdistuvan väkivallan kuvallistaminen on tärkeää, sillä kuva näyttää väkivaltaisuuden tekstiin nähden toisessa valossa – kuva hakatusta ihmisestä on suorastaan puistattava. Projektissani kuvan voima on ilmeisen näyttämisessä, siis siinä, mikä pelkän tekstin tai kertomuksen tasolla on helppo unohtaa, väistää tai kieltää. Väkivallanteolla on suoria fyysisiä seurauksia, joista kuva kertoo tekstiä tarkemmin.

Hanketta on tukenut Valtion valokuvataidetoimikunta, Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Patricia Seppälän säätio. Kiitos myös Turun poliisille ja kaikille kuvaamilleni ihmisille.

Harri Pälviranta