Kummigalleria

Ulla Haverinen – Suomalainen Gilda

2.11. 2005 - 30.11. 2005

Olin kesällä 2004 matkalla keskisessä Suomessa. Huomasin yllätyksekseni kuinka eräällä vaatimattomalla pikkupaikkakunnalla nelostien varressa sijaitsee valtava turistirysä hampurilaisbaareineen ja matkamuistomyymälöineen.
Erityisen suuren säväyksen minuun teki rakennuksen piha-alueelle levittäytynyt laajahko kipsipatsaiden myyntinäyttely. Näky oli täydellisessä epäsuomalaisuudessaan ja kömpelyydessään niin absurdin henkeä salpaava, että minun oli ehdottomasti taltioitava se filmille.

Otan Suomalainen Gilda -näyttelyssäni alleviivatun tiukkapipoisesti kantaa tuonkaltaiseen epäestetiikkaan ja vierailta mailta meille pihakoristeiksi kalliisti rahdattaviin mauttomiin esineisiin. Esimerkiksi omassa amerikkalaisen melodraamaelokuvan kontekstissaan Gilda-ikoni on maailmankuulu tuote. Hän on viekoittelevan kaunis seksiobjekti; viettelijätär, femme fatale. Tähti ja suorainen artefakti. Suomalaisen omakotitalon pihalla kipsinen nainen muutuu groteskiksi epäesineeksi ja portoksi, joka häpeää olemassa oloaan. Minua puolestani hävettää katsella sen alennustilaa.

Tämmöisissä yhteyksissä lausahdetaan usein latteahkosti, että kauneus on katsojan silmässä, eikä näin ollen esimerkiksi minulla ole oikeutta arvostella muiden taidenäkemyksiä. Ihmisillä on luontainen tarve koristella ja kaunistella ympäristöään. Kyllä. Osalla ihmisistä on visuaalista ja taiteellista silmää, osalla ei. Ihmisen on kuitenkin mahdollista kehittää kauneusaistiaan ja oppia erottamaan oikea syvällinen taidekokemus silkasta roskasta, joka on useimmiten synonyymi passiiviselle sievyydelle ja kantaa ottamattomuudelle.

Voinen toisaalta kysyä mitä kantaa ottava taide tekisikään suomalaisen omakotitalon pihalla? Eiköhän sillä ole muitakin foorumeita. Jätän näyttelyssä kävijöitteni harkittavaksi sen olisiko bisnespuolella kenties syytä ottaa tuotantoon vaikkapa perikalevalaiset hahmot, kuten Louhi ja Väinämöinen. Sulautuisivatko nuo kehitysmaissa kustannussyistä valmistetut kipsipystit jouhevammin pihoillemme kuin saksalaiset puutarhatontut ja antiikkiset ihmishahmot? Ihmettelen, miksi ylipäätään pihoja ja puistikoita on ns. sievistettävä sinne kuulumattomilla esineillä. Hoidettu kaupunkiluonto on jo viehättävä sinällään ilman kaikenkarvaisia tehdasmaisesti valmistettuja tunkeilijoitakin, jotka symboloivat suoranaisessa riettaudessaan nykyajan ihmisten loputonta tavaranhimoa ja kerskakulutuskulttuuriamme.

Ulla Haverinen, FM

Oulu

Yhteydet: Toiminnanjohtaja Alla Räisänen, p. 040-7272135, alla.raisanen@pohjoinenvalokuvakeskus.fi