Rantagalleria

Vähäx valottaa Oulussa – lasten ja nuorten valokuvafestivaali

10.1. 2009 - 22.2. 2009

Vähäx Valottaa Oulussa 10.1. – 22.2.2009
Rantagalleria, Kummigalleria, Valvegalleria
Hallituskatu 7 (Valve)
Avoinna ma – su 10 – 20
Pohjoinen valokuvakeskus ry, Valveen lastenkulttuurikeskus ja Oulun kaupungin opetustoimi järjestävät ensimmäistä kertaa “Vähäx valottaa Oulussa ” lasten ja nuorten valokuvafestivaalin ja sen yhteydessä lasten ja nuorten parissa työskenteleville valokuvatyöpajametodeja käsittelevän seminaarin.
Suomen ensimmäinen “Vähäx valottaa” lasten ja nuorten valokuvafestivaali järjestettiin 12.9 – 12.10.2008 Porissa Porin lastenkulttuurikeskuksen – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston toimesta. Porissa oli esillä lukuisten eri puolilla Suomea toteutettujen valokuvatyöpajojen teoksia eri puolilla Porin kaupunkia. Porin tapahtuman teemana oli absurdius, mahdottomuus, kepeys ja kujeilu.
Pohjoinen valokuvakeskus ry tuotti Porin tapahtumaan vuoden 2007 Myllytullin yläkoulun kahdeksannen luokan oppilaiden ja Oulun Lyseon lukion oppilaiden toteuttaman “Pohjoinen huuto” näyttelykokonaisuuden. Nyt nämä teokset sekä joukko uusia Myllytullin koulun tämän vuoden kolmas-, viides-, ja kahdeksasluokkalaisten oppilaiden kuvia on esillä “Vähäx valottaa Oulussa” – näyttelyssä. Oululaisten lasten ja nuorten teoksia leimaa humoristisilla tilanteilla ja tapahtumilla leikittely oivaltavien kuvakulmien kautta. Myllytullin oppilaiden ohjaajina toimivat kuvaamataidon opettajat Seija Hepomäki ja Marjut Kaltila, Lyseon oppilaiden ohjaajana kuvaamataidon opettaja ja kuvataiteilija Markku Siekkinen.
Kansainvälisenä osuutena “Vähäx valottaa Oulussa ” – festivaalissa esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa kuvataiteilija Catarina Ryöpyn Alaskassa, Little Diomeden saarella toteutetun nuorten työpajan näyttely “Meidän Inalik”. Little Diomeden saari sijaitsee arktisella alueella Beringin salmen kapeimmassa kohdassa Alaskan ja Siperian puolessa välissä. Little Diomeden saarta vastapäätä, vajaan 4 kilometrin päässä, sijaitsee Big Diomede, joka kuuluu Venäjälle. Saarten välissä kulkee Venäjän ja Yhdysvaltojen raja sekä päivämääräraja; kun Little Diomedellä on maanantai niin Big Diomedellä on tiistai. Saari on oikeastaan yksi ainoa vuori, pinta- alaltaan noin 7 km2. Little Diomedellä on yksi kylä, Inalik, jossa asuu n. 140 asukasta. Koulussa opiskelee nelisenkymmentä oppilasta.
Kansainvälistä väriä näyttelyyn tuo myös Saara Pelkosen ja Ulla Kudjoin Marokossa Guercifin kaupungissa toteuttaman työpajan näyttely “Puoli maailmaa – Marokkolaisten lasten valokuvia”. Pakkasen ja Kudjoin valokuvatyöpaja oli osa kesällä 2008 toteutettua neljän varsinaissuomalaisen taiteilijan yhteisötaideprojektia Kameli Guercifin kaupungissa Marokossa. Kuukauden mittaiseen jaksoon kuului lapsille suunnattuja työpajoja, jotka järjestettiin yhteistyössä paikallisen koulun ja nuorisojärjestön kanssa. Kuvataiteilijat Antti Huovinen ja Jani Rättyä toteuttivat koulun pihalle Fantasiakeitaan, johon kuului taiteellisia leikkikenttäteoksia.
Valokuvaajat Ulla Kudjoi ja Saara Pelkonen toteuttivat valokuvatyöpajan, jonka tuloksena syntyi valokuvanäyttely “Puoli maailmaa” Marokkoon ja Suomeen.

Kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta edustaa myös Oulun läänin taidetoimikunnan vuosina 2006 – 2008 järjestämien kolmen Kajaanissa ja Oulussa toteutetun työpajan tuloksena syntynyt “Heroes – Sankarit” valokuva- ja sanataidenäyttely. Työpajojen vetäjinä toimivat valokuvauksen läänintaiteilija Hannele Pappila, teatteri-ilmaisun ohjaaja Kirsi Huotari sekä kirjailija, sanataideohjaaja Pauliina Vanhatalo.
Heroes – Sankarit – valokuva- ja sanataidenäyttelyyn on koottu oululaisten ja kajaanilaisten maahanmuuttajanuorten tekstejä ja valokuvia. Näyttelyn kokoava teema on arki ja oma elämä uudessa ympäristössä: sen ilot ja surut sekä erilainen elämä uudessa maassa. Heroes – Sankarit kertoo tarinaa koettelemuksista, haaveista, elinvoimasta sekä uskosta tulevaan.

Työpajat toteutettiin nuorille lainattavilla digitaalikameroilla, jotka he saivat viedä tapaamisten välillä mukanaan koteihinsa. Nuorille annettiin tehtäväksi kuvata asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Kameroille tallentui kuvia arjesta, ystävistä, perheestä, sukulaisista ja omasta elinympäristöstä. Kirjoitukset puolestaan kertovat hauskoja ja koskettavia tarinoita Suomessa asumisesta ja viihtymisestä.
Heroes -Sankarit näyttelyn on ollut esillä Porin Vähäx Valottaa festivaaleilla 12.-30.9.2008. Kaukovainion kirjastossa ja Tietomaan kahvilassa oli esillä omat Oulun Taidemuseon kanssa yhteistyössä kootut kokonaisuudet 19.9.- 2.11. 2008.

Vähäx valottaa Oulussa 10.1. – 22.2.2009 – näyttelyn yhteydessä järjestetään
keskiviikkona 4.2. klo 15 – 18
Oulun Elokuvakeskuksen Studiossa, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7
lasten ja nuorten parissa työskenteleville luentosarja, jossa esitellään erilaisia valokuvatyöpajametodeja.
15.00 Luentosarjan avaus, Alla Räisänen, PVK – toiminnanjohtaja
15.15. FM Mari Pienimäki, Valokuvanlukutaito
16.15 – Case-studies esittelyt:

Catarina Ryöppy, Meidän Inalik – projekti
Saara Pelkonen ja Ulla Kudjoi , Puoli maailmaa projekti
Hannele Pappila, Heroes – sankarit – projekti