Rantagalleria

Wilma Hurskainen – Ei nimeä

13.6. 2009 - 2.8. 2009

Valokuva- ja tekstikonaisuuteni Ei nimeä käsittelee ajan kulumista ja muistoa. Ei nimeä on sarja risteäviä ja osittain päällekkäisiä tarinoita valokuvien ja tekstien kertomina. Kaksi aikatasoa, lapsuus ja aikuisuus, asettuvat valokuvissa limittäin.

Sarjan lähtökohta on hämmennys, jonka valtaan olen lapsuudenkuvieni kanssa työskennellessäni joutunut. Olen turvautunut valokuvaan siinä toivossa, että se auttaisi minua muistamaan ja pitämään järjestyksessä henkilökohtaisen historiani – vain todetakseni jossain vaiheessa että vilpitön luottamukseni valokuvaan on saanut minut muistamaan asioita väärin tai unohtamaan.

Katson lapsuudenkuvaa todetakseni: en muista tästä mitään, tuo olen todennäköisesti minä, mutta en voi olla varma. Aiemmassa sarjassani Kasvu toistin mahdollisimman tarkasti vanhan lapsuudenkuvan ja ikään kuin varmistuin asiasta: olen ollut siellä koska muistan sen, todennäköisesti kaksi kertaa, mutta ainakin yhdesti. Samaan tapaan rakennan nyt uusia kuvia muistoistani: joko perustuen niihin muistoihini, joista ei koskaan otettu kuvia, tai sitten keksien uusia tarinoita ja luoden uusia mutta alkuperäisinä esiintyviä muistoja. Haluan sarjan avulla selventää mikä minua vaivaa: valokuva ja muisto ovat häilyviä, monimutkaisia, itseään salailevia ja hämmentäviä prosesseja, joissa mikään ei ole sitä miltä näyttää eikä pysy hetkeäkään samana. Olen ollut siellä, tai sitten en, tai sitten se oli joku muu, jossain muualla.

Kuvien rinnalle ripustetut tekstit avaavat kuvien luonnetta osana muistamis- ja väärinmuistamisprosessia. Pyrin tutkimaan ja tuomaan näkyväksi keinoja, joita katsoja/lukija käyttävät vastaanottaessaan tarinan toisaalta valokuvan, ja toisaalta tekstin välittämänä. Teksti näyttää päällisin puolin paljon suoraviivaisemmalta narraatiossaan; ja kuitenkin nimenomaan valokuvalla on indeksinen suhde tapahtuneeseen! Katsoja/lukija asettuu suhteessa tekstiin eri tavalla kuin suhteessa valokuvaan.

Toisaalta sarja ilmentää sitä loputonta kamppailua, jota kuva ja teksti aina yhdessä esitettyinä käyvät. Kumpi on ensisijainen? Onko kyse kuvitetuista novelleista vai kuvateksteillä varustetuista kuvista? Toivoisin, että kuva- ja teksti –installaation katsominen muistuttaisi sitä monimutkaista prosessia, joka muistaminen ja muistojen jatkuva uudelleenkirjoittaminen on. Samalla tekstit kommentoivat valokuvia ja valokuvissa olemisen tai poseeraamisen mahdollisuuksia.

Oulun Pohjoisessa valokuvakeskuksen kesänäyttelyssä on nähtävillä uusia töitä, jotka ovat esillä ensimmäistä kertaa.

Wilma Hurskainen (s. 1979) asuu ja työskentelee valokuvataiteilijana ja lehtikuvaajana Helsingissä. Hurskainen on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa, Romaniassa ja Moldovassa. Hän on myös osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Euroopassa ja Japanissa. Töissään Hurskainen on käsitellyt muun muassa tyttöyden, sisaruuden ja ajan kulumisen teemoja usein lempeän huumorin avulla. Hän on myös kirjoittanut valokuvasta (mm. artikkelin Victor Barsokevitschin tuotantoa esittelevään kirjaan Suhteita) sekä julkaissut kirjan Kasvu/Growth (Musta Taide) vuonna 2008.