Alvar Kolanen (1921-2007) oli itseoppinut mainosvalokuvaaja, jonka tuotanto kattoi iskelmämusiikin, muodin ja elokuvien promootiokuvia sekä lehtien ja levyjen kansikuvia.  Hän oli innokas harrastelijakuvaaja, jonka tulevaa valokuvaajan uraa edesauttoi ystävyys Levytukun työtoverin laulaja Olavi Virran kanssa sekä jousiammuntaharrastuksen kautta tuttuun Tapio Rautavaaraan.  Henkilökohtainen ystävyys näkyy Kolasen ottamissa Virran ja Rautavaaran rennoissa mainoskuvissa.  Kolanen loi valtaosan Rautavaaran uran aikana käytetyistä mainoskuvista ja levyjen kansista, kehitellen tutun ‘reissumies’-imagon.

Alvar Kolanen kuvasi urallaan 1950-luvun puolivälistä 70-luvun puoliväliin suomalaisen iskelmämusiikin kulta-ajan tunnetut tähdet ja tähdenlennot.  Hänen kuvattavinaan olivat Laila Kinnunen, Pirkko Mannola, Vieno Kekkonen, Brita Koivunen, Carola, Katri Helena, Irwin, Kirka, Danny, Tapani Kansa, Marion Rung, Marjatta Leppänen ja monet muut.  Yhtyeiden rivistö jatkuu 1950-luvun muodollisemmista mustavalkoisista kokoonpanoista aina 60-luvun lopun kuuluisaan Apollo-yhtyeen alastonkuvaan ja Hullujussin vauhdikkaisiin tempauksiin.

Alvar Kolanen pääsi levy-yhtiöiden työntekijänä myös tallentamaan ainutlaatuisia tilannekuvia yksityisistä juhlista, kultalevyjen jakotilaisuuksista, Euroviisujen ja Syksyn Sävelten nauhoituksista ja esiintyjistä lavalla.  Ajan henki ja silloisen musiikkimaailman viattomuus huokuvat kuvista.  Äänilevytuotannon alkuajoilta sekä aikaisista tv-lähetyksistä 1960-luvun alussa on tallentunut historiallisesti merkittäviä kuvia.  Yhteys televisiotoimintaan jatkui Kolasen uran loppuun saakka.  Myös elokuvateollisuus työllisti valokuvaajia varsinkin 1960-luvulla, jolloin valokuvia käytettiin elokuvateattereiden auloissa halvempana vaihtoehtona painettuihin mainoksiin.  Alvar Kolanen toimitti elokuvien still-kuvia mm. Pertti ‘Spede’ Pasaselle.

1950-luvun lopulla aikakauslehdet alkoivat käyttää valokuvia piirrettyjen kuvitusten sijasta.  Alvar Kolasen kuvia löytyi kansikuvista ja artikkeleiden kuvituksista mm. Seurasta, Avusta, Uudesta Kuvalehdestä ja Kotipostista.

Suomalaisen iskelmämusiikin maailma oli Alvar Kolasen varsinainen leipätyö, mutta hänen tuotantonsa kattoi myös mallikuvia 50-luvun elokuvauksellisista mustavalkoisista kuvista 70-luvun Tähtimannekiini-tilaisuuksiin.

Noin 45.000 valokuvan joukosta on näyttelyyn ja sen yhteydessä julkaistuun kirjaan valittu parhaat otokset.  Tuttujen ja koko kansan yhteiseen muistiin painumien kuvien lisäksi on esillä ennen näkemättömiä ja yllättäviäkin valokuvia.

Marja Helander
PIMEÄ

Avajaiset perjantaina 13.1. klo 18-20.

”Se tunne mikä tulee, kun on yksin öisellä valtatiellä, edessä loppumaton asfalttinauha, tuhatmiljoona kilometriä, joku huoltoasema, surullinen ja mitäänsanomaton maisema, autiot pihat ja kylät. Se on Pimeä.”

Saamelaisen mytologian mukaan maailma lopulta päättyy suureen luonnontuhoon, jonka jälkeen ei ole mitään. Esimerkiksi suuri pakkanen voi tulla milloin tahansa ja jäädyttää kaiken alleen. Elämä vain lakkaa olemasta maailmanajan tullessa päätökseensä. Tämä vanha mytologia on tänäänkin ajankohtainen. Ilmastonmuutoksen ja hallitsemattoman väestönkasvun aikana näyttää todellakin siltä, että kulutamme maapallomme loppuun. Toisaalta luonto kuitenkin sitkeästi ponnistaa esiin ihmisen ahneuden raunioilta.

Vaikka Marja Helanderin näyttelyn teokset onkin kuvattu eri puolilla maailmaa, pohjautuu Pimeä saamelaiseen luontokäsitykseen, jossa luonto on nähty animalistisena. Luonto on pyhä ja arvokas, mystinenkin, myös elottoman luonnon on ajateltu olevan elävä. “Pyhä” käsitteenä on erityisesti paikantunut korkeisiin tuntureihin, syviin järviin tai yksittäisiin maisemasta erottuviin kiviin ja puihin.

Helander tulkitsee kuvissaan uudelleen vanhaa käsitystä “pyhästä”. Tunturin ohella esimerkiksi yössä yksinään loistavan tyhjän bensa-aseman voi nähdä salaperäisenä riittipaikkana, kirjaimellisestikin energian lähteenä. Teoksissa on pinnan alla läsnä myös kuoleman ja ihmisen itsensä aikaansaaman tuhon mahdollisuus. Kuvien tumma sävymaailma ja autius korostavat tunnetta epäpaikoista, maisemista “ihmisen jälkeen”.

Näyttelykokonaisuuden yhtenä osana ovat Tapani Rinteen luoma ääniteos. Teoksen lähteinä ovat akustiset puhaltimet – klarinetti ja saksofoni. Pauli Saastamoisen manipuloimina niistä koostuu ääniveistos, joka vuoropuhelussa valokuvien kanssa luo Pimeän, öisen meditatiivisen hetken.

Helsingissä asuvan valokuvataiteilijan Marja Helanderin (s.1965) teokset perustuvat hänen saamelaisiin sukujuuriinsa. Aiemmassa tuotannossaan hän on pohtinut identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin rajalla. Helander on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta v.1999. Hänen valokuvansa ovat kiertäneet lukuisissa näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla ja Helanderin teoksia on muun muassa Suomen valtion, Valokuvataiteen museon ja Wihurin Säätiön kokoelmissa. Vuoden 2012 alusta Marja Helander työskentelee Valtion valokuvataidetoimikunnan myöntämällä kolmevuotisella taiteilija-apurahalla.

Yhteydet: Alla Räisänen, toiminnanjohtaja, p. 040 72 72 135, alla.raisanen@pohjoinenvalokuvakeskus.fi.

“They are”- Valokuvia ja installaatioita, Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria

Avajaiset perjantaina 23.9. klo 18:30 alkaen.

“Mielikuvamme Afrikasta ja afrikkalaisista on usein yksipuolinen ja stereotyyppinen. Tiedotusvälineet ovat luoneet kuvan Afrikasta mustana mantereena, jolla ei ole toivoa eikä tulevaisuutta. Esille on nostettu mantereen moninaisia ongelmia, kuten köyhyyttä, sotia, nälkää ja korruptiota, mutta harvoin on pohdittu laajemmin ongelmien syitä tai mietitty tilannetta afrikkalaisten näkökulmasta.

Afrikkalaiset ovat monin paikoin kahden tulen välissä: perinteinen elämäntyyli on pikku hiljaa tuhoutumassa tai tuhoutunut, mutta neokolonialismi ei tarjoa tilalle taloudellista tai henkistä hyvinvointia.  Kun vielä tiedotusvälineet välittävät yksipuolista ja stereotyyppistä kuvaa Euroopasta, moni kuvittelee sen olevan paratiisi, jossa ihmiset ovat onnellisia, tasa-arvoisia ja kauniita.

Meillä kaikilla on illuusioita ja unelmia tulevaisuudesta, vain taivas on kattona kun unelmoimme paremmasta elämästä. Mutta jos haaveilu perustuu virheellisiin lähtökohtiin tai väärään tietoon, unelmat ajautuvat helposti karille.

Parhaillaan on menossa suuri muuttoliike Afrikasta Eurooppaan, joka on verrattavissa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisuuteen Euroopasta Amerikkaan. Syitä lähteä on monia, mutta keskeistä on parempien elinolosuhteiden etsiminen sekä itselle että lähiomaisille. Luonnonkatastrofit, sodat, korruptio, toimeentulon heikkeneminen ja monet muut seikat tekevät elämästä monin paikoin vaikeaa eikä ole ihme, että monet afrikkalaiset yrittävät etsiä parempaa tulevaisuutta muuttamalla pohjoiseen.

Mutta löytävätkö muuttajat sitä mitä he lähtivät etsimään? Entä menetetäänkö samalla jotakin arvokasta?

Näyttely on osa Afrikka Oulussa 24.9.2011 – 8.1.2012 tapahtumaa, joka on Oulun taidemuseon, Oulun maakuntakirjaston, Kulttuuritalo Valveen ja Pohjoinen valokuvakeskus ry:n yhteistyössä toteuttamana tapahtuma, joka sisältää erilaisia näyttelyitä, työpajoja ja kirjailijatapaamisia ja keskustelutilaisuuksia. Afrikka Oulussa – tapahtuman näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Nykytaiteen Museo Kiasman ARS 11 näyttelyn kanssa. ARS 11 -näyttely juhlistaa Suomen merkittävimmän näyttelyinstituution 50-vuotista historiaa ja sen teema on nykytaiteen näkökulma Afrikkaan.

Näyttely käsittelee pilke silmäkulmassa vakavia aiheita. Visuaaliset esitystavat eivät ole viattomia, vaan muodostavat kaupallisia strategioita, ideologisia järjestyksiä, kulttuurisia valtasuhteita ja normatiivisia sukupuolikäsityksiä. ”Holy Melancholy” –näyttelyn teosten ideat kumpuavat sekä tunnetuimpien suomalaiskansallisten kantakuvien että kansainvälisen näkyvyyden saaneen nykyvalokuvataiteen visuaalisista esityskonventioista.

Näyttelyyn tehdyt teokset syntyvät Michel Foucaultin tiedonkritiikin ja Richard Dyerin pastissimääritelmän innoittamina. Lainaamisen, liioittelun ja epäsuoran huumorin avulla valokuvatut pastissit toimivat taiteellisena tutkimuksena kansallisen identiteetin rakentumisesta. Näyttelyn ideaa kannattelevana pohjoisen hahmona ja eräänlaisena kansallisuuden alter egona esittäytyy joulupukki, jonka myötä puretaan kansallisia stereotypioita, kuten melankolista luonteenlaatua.

Valokuvat Juha Suonpää, videoteos Juha Suonpää, kuvataiteilija Sami Sänpäkkilä ja editoija Ville Ilkkala.

Näyttely on aiemmin ollut esillä Korean Soulissa Alterbative Space Geonhissa lokakuussa 2010.

Juha Suonpää on valmistunut taiteen tohtoriksi taideteollisesta korkeakoulusta v. 2002 ja toimii nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulussa kuvataiteen koulutuspäällikkönä. Hän on julkaissut useita valokuvataide- ja teoreettisia teoksia, mm. vuoden kirjavalioksi v. 2002 valittu Petokuvan raadollisuus.  Suonpäällä on ollut lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla.