Wilma Hurskainen: Kasvu
3.4.–30.4.2004

Oulun Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa on 3.4. – 30.4.2004 esillä näyttelyni, joka koostuu kahdesta sarjasta.

Ensimmäinen sarjoista, Tytöistä, on lopputyöni Lahden AMK Muotoiluinstituuttiin, josta valmistuin valokuvaajaksi keväällä 2003. Sarjan lähtökohta oli haluni kuvallisesti käsitellä ja purkaa tyttöjen väliseen ystävyyteen liittyviä mielikuvia ja myyttejä, mutta sarjaa kuvatessani törmäsin moniin muihin teemoihin, joista tärkeimmäksi kenties nousivat kysymykset tyttöyden, ja ylipäätään sukupuolten, representaatioista. Olen kuvissani halunnut esittää tyttöjä hieman eri tavalla kuin mihin olemme meitä ympäröivässä media- ja mainosmaailmassa tottuneet käyttäen usein apunani arkipäivän absurdia huumoria. Samoin olen halunnut antaa kuvaamilleni ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miten he itse haluavat tulla kuvatuiksi – suurimmaksi osaksi kuvaan ihmisiä jotka tunnen hyvin ja joiden kanssa olen viettänyt paljon aikaa. Vaikka haluan korostaa kuvissani myös ihmisten kuvallisesta esittämisestä ja siihen liittyvästä vallankäytöstä johtuvaa problematiikkaa, sarjani on myös kertomus, tai paremminkin useita kertomuksia, elämästä tyttöyhteisössä. Olen kasvanut lapsesta aikuiseksi tiiviissä yhteiselämässä kolmen sisareni kanssa, ja sisaruus on töissäni usein toistuva teema.

Uudessa sarjassani Kasvu olen kuvannut uudelleen kuvia, joita isäni on minusta ja siskoistani ottanut lapsina. Minua kiehtoo valokuvan ainutlaatuinen kyky ylittää aika ja rinnastaa eri aikoihin kuuluvia näkymiä; surullinen viehätys joka liittyy ajan kulumisen näkemiseen ihmisten kasvussa tai esineiden ja maisemien muuttumisessa. Olen suunnitellut jatkavani sarjaa ja kuvaavani aina viidentoista vuoden välein samat sisarusasetelmat uudelleen. Ihmisenä olemiseen tosin liittyy se piirre, ettei ajan kulkua, tapahtumia ja muutosta itse voi määrätä.