Pohjoismainen valokuvataidetapahtuma Ouluun – esiprojekti 2012

Tiedote 17.11.2011

Pohjoismainen valokuvataidetapahtuma Ouluun

Pohjoismainen kulttuuripiste myönsi Pohjoiselle valokuvakeskukselle 12.700 € projektiavustuksen Kulttuuri- ja taideohjelmasta Pohjoismaisen valokuvataidetapahtuman kehittämiselle.

Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Tukholmassa toimiva Ruotsin valokuvataiteilijoiden liitto, Centrum för Fotografi, intendentti Gunilla Muhr, Oslossa Norjan valokuvataiteilijoiden Liiton yhteydessä toimiva Fotogalleriet, kuraattori Stephanie von Spreter, ja Tanskassa Aarhusissa toimiva Galleri Image, kuraattori Beate Cegielska. Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja kuraattori Alla Räisänen koordinoi yhteistyötä ja vastaa hankkeesta.

Pohjoismaisen valokuvataidetapahtuman esiprojekti järjestää vuoden 2012 aikana neljä työpajaa, Oulussa, Aarhusissa, Oslossa ja Tukholmassa. Työpajoissa kuraattorit luovat yhdessä Pohjoismaisen valokuvataidetapahtuman rakenteen ja sisällön.   Osana tapahtumakonseptia kehitetään myös pohjoismainen valokuvataiteen residenssiohjelma.

Ensimmäinen työpaja järjestetään Oulussa kevättalvella 2012. Ensimmäinen Pohjoismainen valokuvataidetapahtuma, joka kerää yhteen pohjoismaiset valokuvataiteilijat, kuraattorit ja muut alan kansainväliset toimijat, järjestetään pilottiprojektina Oulussa vuonna 2013 Lasaretinväylän taidehallissa.

 

Lisätietoja:

Alla Räisänen, toiminnanjohtaja, Pohjoinen valokuvakeskus ry, PL 42 90015 Oulun kaupunki, p. +358 40 72 72 135, alla.raisanen@pohjoinenvalokuvakeskus.fi, www.pohjoinenvalokuvakeskus.fi